perjantai 30. toukokuuta 2014

Toukokuinen toimintapäivä Linnunlaulussa



Meillä oli Linnunlaulussa toimintapäivä jossa tarkoituksena oli kokeilla ja kokea asioita eri aisteilla. Aamupäivästä oli tarjolla paljon erilaisia toimintapisteitä joissa osallistujat saattoivat keirrellä oman mielenkiintonsa mukaan, hieno sää veti kuitenkin väkeä eniten pihalle. 








Alkuun pidimme lyhyen tuolijumpan fysioterapeuttimmejohdolla ja sen jälkeen kiertelimme toimintarasteilla: muun muassa maistellen ja haistellen, kiikaroiden, lintujen ääniä kuunnellen, vesileikkien muodossa, taituroiden ja tasapainoillen sekä kädentaituruutta unohtamatta ja mielen haastamista. Toimintapisteitä oli paljon, toiset suosituimpia kuin toiset, mutta tarkoitus ei ollutkaan että kaikilla olisi tarvinnut käydä.




Kirjoita kortti.
Tässä hieman askartelu tarvikkeita: tee itsellesi muisto päivästä, ilahduta ystävää tai vaikka tuntematonta :)


Tasapaino kuntoon.
Astu sisään kuntosalille ja toimi Heidin ohjeiden mukaan :) 
(monet tosin kävivät kokeilemassa taitorataamme pihalla)



Nyt aivonystyrät toimintaan.
Täyttäkää yhdessä sananlaskutehtäviä.










Aistit avoinna. 
Astu sisään ja koe 
maku sekä tuoksu elämyksiä. 



















Nyt korvat tarkkana. 
Kuuntele ja katsele tunnistatko kaikki linnut? Osaatko vastata kysymyksiin?


















Silmä käteen ja kiikari kouraan.
Löydättekö kaikki pihalle piilotetut kirjaimet (7)? Mikä sana niistä muodostuu?


























Kohti vesileikkejä.
Ottakaa mukaan jokaiselle vesi-ilmapallo ja yrittäkää osua pihalla oleviin kohteisiin. 




Yhteistuumin toimintaan. Kuljettakaa 
kaikki pallot radan toiseen päähän, 
vain yhtä palloa saa kuljettaa kerrallaan 
ja kaikkien on kuljetettava palloja. 















Sanat haltuun. Heittäkää noppia, mitä sanoja 
keksitte päälimmäisenä olevista kirjaimista?






Lounaan jälkeen oli tarkoitus että meillä olisi ollut esiintyjäpoppoon vetämänä yhteislaula ja miksei tanssia mutta valitettavasti kaikki ei mennyt kuten suunnitelmissa oli, vaan jouduimme tyytymään hätävaraan yhteislaulun merkeissä. 


Päivän päätti vohvelikahvit, joista saamme kiittä seurakunnan vapaaehtoisia jotka niitä meille aamupäivän ajan paistelivat!!


Extrana tässä tapahtumassa oli että kutsuimme oman porukan lisäksi väkeä myös Orimattilan seudulta.
Orimattilasta meille saapui vieraita Erkkilästä ja Marttilasta, Artjärveltäkin tuli muutamia vieraita ja kaukaisimmat ajelivat Onninkodista Pukkilasta asti. Suuri kiitos heille osallistumisesta päiväämme!!


- Riikka, Juha ja Nina-







tiistai 20. toukokuuta 2014

Tervetuloa lähipäiville Rentolaan!

Hei Rakentajat!

Seuraavaksi kohtaamme lähipäivän merkeissä Rentolassa 9.6. Aloitellaan klo 10.00 aamukahvilla. Johanna Nevala johdattelee meidät sen jälkeen kehittäjänä kehittymisen päivään. Kutsusta löytyy myös päivään liittyvä ennakkotehtävä. Voitte pohtia sitä ja kirjoitella sen muistiin, palataan siihen sitten lähipäivän aikana.

Tervetuloa, nähdään Rentolassa!
-Ville


http://www.tamora.fi/images/Rakentajat/kutsu%20-%20rentola%202014.pdf

Hellepäivänä Timontalon aamuvuorossa




Sol omnibus lucet


                                                            Kaunista katseltavaa. Auringon ja vesipisaroiden karkeloa.




       Astetta enemmän nostetta.



          Siestan viettoa kaverin kanssa



                                                
                                                                                                 Orvokki  (Viola Wittrockiana hybr.)





                                              Musiikin aktivoivaa merkitystä esim. Alzheimeria sairastaville ei tule unohtaa.
                   

  
                                                     Metsämantsikkaa (Fragaria vesca), puskee vaikka läpi harmaan kiven.
                                                          


                                                                                                    Melkein kuin kaksi marjaa...


                                                      
                                                                                                                    Virvoittavaa hellejuomaa..       


        
                                                                                                                             Wanilja jätskii.



                                      Kukkasii..


                                                                                             Monenlaissii..ja niin kauniitkii..


                                                                                       Timpan placen asukkaan ikioma "terapiahauweli"..


Se ollanna niin suloonen...


   Paijata ja rutistaa saa niin paljon kuin vain tekkee mieli.

                                                 Ei taida ihan oikein näyttää vaikka varjossa onkin, mutta sinnepäin ainaskii..



                                                             

                                                               Aamulenkillä ja kaveri jeesaa..
                                                                       

Kaverilla oli paljon kerrottavaa..



         Mielihyvää, iloa ja nautintoa..."                                                                              

         Poimin asukkaalle muutaman voikukkasen (Taraxacum officinale) Kirkonkylän koulun pihan lähistöltä.




Jukka Poika "Mielihyvää"


"Kerto

Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa,
En aio sua omistaa, vaan elämääsi somistaa,
Niinkuin enkelit tekee
Mä haluun antaa mielihyvää, lisää lempee sun päiviin
Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin.

Elämä ei oo kellään helppoo, päivästä toiseen asiain hoitoo,
Kuka sua hoitaa kun sitä tarvitset,
Kuka hieroo pois päivän rasitukset?
Kuka täyttää sut lämmöllä,
Kuka sulkee hyväilyyn hellään?
Anna mun olla se, anna mun näyttää,
Voin kaikki sun toiveesi täyttää.

Kerto

Aamuvarhaisesta iltamyöhään
Kumpikin meistä tekee työtään,
Vaan kun pimeä laskeutuu,
Se tuntuu tuovan yksinäisyyden myötään.
Mut jos sallit mun tulla sun elämään,
Ei kumpikaan meistä kuole ikävään,
Beibe, mä rakastan sua pitkään,
Eikä sulta enää puutu, ei puutu –

Mielihyvää, iloa ja nautintoa..."





                                                        Katseltiin jänskänä kun Kirkonkylän koulun oppilaat löivät pesäpalloa.
                      


Kastepisaroitakin nähtiin aamuvarhaisella...



Lounasta nautittiin seisovasta pöydästä ja sapuskaa oli melkein kymmentä sorttia..




     Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014








Tälläinen kyltti ottaa vierailijan vastaan yhdessä kylässä. Vaan eipä kannata kyltistä säikähtää. Sisällä on kyllä vahvatahtoinen emäntä, mutta huumorintajua riittää vaikka muisti hieman tekee tepposiaan. Mutta ei se estä järjestämästä kaikenlaisia kutsuja... Ja taimet kasvaa kohisten. Tänne taloon on aina ihana mennä kylään.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Aamuvuorossa tapahtunutta


Aamusauna jossa miesasukkaan seuraan löylyihin tuli myös aamukerhon miespuolinen vetäjä, ettei tarvinut ainoana miehenä yksin saunoa, kun ei viereisen solun mies ollut saunaan tulossa. Oli ihan uutta ja erikoista, että hoitaja ei ollutkaan vaan kylvettäjä muoviessu päällään, pikemminkin kanssasaunoja kuten omassa kodissakin tai vaikka miesten yhteissaunassa uimahallissa konsanaan. Miestenjuttuja rupateltiin ja löylykauha kävi sopivassa tahdissa kiuasta kastelemassa. (Huom! Kuvaan saatu lupa kunhan ei intiimin strategiset paikat näy eikä myöskään kasvot).



                                                                            (Huom! Suattee sisältee tuottehisen sijjoitelluu).





Pannukakkua valmistettiin kahden asukkaan voimin ja ohjetta luettiin tarkasti..



Pannukakkulitkun seostaminen oli vinhaa puuhaa..piti varoa ettei läiky eikä roisku..aamupuuron jämätkin hyödynnettiin pannukakkuun jottei tarvinnut roskiin hyvää ruokaa heittää..


   


                                                                    
                                       Siinnä se ny sitte ollanna. Kerrmajäätellöä ja mantsikka hilloa piälle ja hywee tul.  
        Taustalla soi silttä DC levyltä "LENTÄVÄ KALAKUKKO" ja hymyssäsuin kaik männönnä massuihin.