Tekisipä mieleni kerran,
vielä edes yhden kerran,
viedä lettipää lemmittyni
polskan pyörteisiin,
ympäri hikistä tanssilattiaa
keinuttaa ja keikuttaa
kannat kunnolla kattoon.

Mutta eihän se käy:
kompurakampurat jalat jo on,
noidannuolet selkää pommittaa,
keuhkot vinkuu ja vikisee -
elämä opettaa, jos ei muuta
niin hiljaa, hiljaa hiihtämään.

Tekisipä mieleni kerran,
vielä edes yhden kerran,
armastani käsilläni kanniskella,
kesäisillä kukkakedoilla kuhertaa,
kirmata ja keikistellä,
uljaana uroksena uneen uinahtaa
oman kullan kainalossa.

Mutta eihän se käy:
postinhaussa jo uupua meinaa,
porrasaskelmat yhä korkeammiksi käy,
aikomus armastella arveluttaa -
elämä opettaa, jos ei muuta
niin hiljaa, hiljaa hiihtämään.