http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/12/29/psykologi-ei-kannata-tyoajanseurantaa---liika-kahlitseminen-pilaa-luovuuden
maanantai 30. joulukuuta 2013
perjantai 27. joulukuuta 2013
Kirjatori
Heippa kaikille, voisiko joku auttaa ja kertoa miten tonne kirjatoriin pääse kirjottamaan?. Töissä olen kokeillut ei onnistunut sekä kotona omalla koneella mutta ei silläkään onnistu.. Pääsen kyllä kirjatoriin, mutta en pysty sinne tekemään kirjatehtävää..
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Rauhallista Joulun aikaa ja Uusien ideoiden Uutta vuotta
Kaikille Rakentajille rauhallista Joulunaikaa ja Uusien ideioden Uuttavuotta Erkkilän palvelutalosta
Toivottelee Anita
Toivottelee Anita
lauantai 21. joulukuuta 2013
YÖKLUBI
Yöklubin isännyys on saanut taas jatkoa. Hereillä olleiden ja myöhemmin heränneiden kanssa paisteltiin jouluherkkuja ja chillailtiin joulutunnelmissa ja oltiin oikein rennosti ja kaikilla yökukkujilla oli mukavaa ja lähimmäisten auttamiseen kehittyi asukkaissa omatoimisuutta, kun piti huolehtia kaveri omaan vuoteeseen nukkumaan kun alkoi jo uni painaa ja vieressä torkahteli. Onneksi se kaveri ei ollut allekirjoittanut yöklubi-isäntä vaan tyytyväisen oloinen eräs Timontalon asukas. Tässä kuvina yön tunnelmia.
Toinen ihanista kisumisuistamme otti heti omakseen upouuden yökerhoisännän uniformun ( aiemmin käytössä Timontalon oma suoja-asu joka työntekijöiden mielestä aivan kamala, eikä ollenkaan kodinomainen ) eli golitsihuppari hässäkän, jota ensin kotona testasin ja sen päällä oli hyvä aluksi tehdä iltapesuja ennen kainaloon käpertymistä. Joillekkin me vain olemme koko elämä ja samalla aivan välttämätön henkilökunta ja palvelusväki. :)
Piparitaikinasta se kaikki alkoi ja ensin luettiin yhdessä paistoohjeita.
1kg huoneenlämpöistä taikinaa.
Asukkaamme innokkaasti työntouhussa ja luovuutta käytettiin rutkasti.
Tarkkaa hommaa rennoin rantein. :) On näitä ennenkin tehty..
Siinä ne ny sitte on. Tai siis eka satsi...
Hieman meinasi kärähtää reunasta, mutta aika "miehekkään" näköisiä ja kokoisia pipareita vai mitä?
Tässä joitakin "tunteja" myöhemmin kaksi viimeistä piparia valmiina paistettavaksi.
Hyvin paistuu luxus tyyliin.
Sitten olikin jo aika vihdoin nauttia uunituoreita omatekoisia yökerhopipareita.
Hyviä ovat. :)
Jotenkin ne vain hupeni...
Yöllinen pipareiden syöminen jouluisine tuoksuineen ja makuineen johtikin sitten siihen, että eräs asukkaistamme halusi oma-aloitteisesti tutkia joulukortteja.

perjantai 20. joulukuuta 2013
Kukkatoimituksia kotihoidon asiakkaille......
Vein kukkatervehdyksiä lisää asiakkaille. Kommentit olivat erilaisia. Yleisesti ottaen moni olisi halunnut tietää, keneltä kukkanen oli saatu. Vastauksena kysymykseen kerroin lahjoittajien olevan hyväsydämisiä ihmisiä, jotka olivat näin halunneet muistaa kotihoidon asiakkaita. Eräs kommentti jäi eritoten mieleeni, kun eräs mieshenkilö sanoi:"Pistäpä valoa vähän lisää, että näen tuon kukkasen paremmin". Sain luvan valokuvata kahta asiakastamme.
Hymy karehti tämän rouvan kasvoille aivan itsestään.
Hymy karehti tämän rouvan kasvoille aivan itsestään.
torstai 19. joulukuuta 2013
Tamoran Karl-Erik Michelsen pohti tulevaisuuden työtä Jouluchillailussa
Kalle Michelsen |
Tulevaisuuden työ on omaa asiantuntijuutta ja verkottumista
Palkkatyön osuus tulee pienenemään yhä enemmän. Ihmisten ansioiden täytyy siis tulla yrittämisen luontoisista töistä. Ensin tuotteistamaan oma työ ja sen jälkeen myymään sitä. Tuotteistetaan ja myydään omaa asiantuntijuutta. Verkottuvassa työmaailmassa, jossa olet yksi osa isompaa kuviota, tuot mukaan pieniä palasia omaa osaamistasi. Yrittäjyys, jossa teet koko kuvion itse on menneisyyttä. Kyse on enemmän verkottumisesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on kaiken A ja O. Organisaatiot joutuu itse uudistumaan. Samoin talon omat osaajat. Yritykset käyttävät verkostoa hyväksi. Joku tekee pienen palikan toisaalla, joku toinen muualla. On kannettava vastuu oman osaamisen jatkuvasta kehittämisestä. Pitkään on ollut niin, että yhteiskunta kasvattaa ja antaa osaamisen. Nyt pitää omaehtoisesti pystyä varmistamaan ja hoitamaan oman osaamisen kehittyminen ja varmistamaan.Jos palkkatyö pienenee ja yrittäjäluontoinen työ kehittyy, niin miten meidän järjestelmä toimii ja mahdollistaa sen, että työ on taloudellisesti järkevää? Nyt pitää perustaa yritys tai toiminimi. On sivuverokorttia sun muuta. Byrokratia ja lainsäädäntö hankaloittaa tekemistä. Työhön on vaikea ryhtyä. Hyvinvointivaltion olisi uudistuttava jotta se mahdollistaisi yrittäjäluontoisen työn. Meidän pitäisi uudistaa järjestelmää. Nyt se hidastaa ja haittaa, vaikka sen olisi oltava kannustava. Hallinnollisten innovaatioiden tarve on järkyttävän suuri. Työpanosta ja osaamista voi myydä myös muualle ja muille yrityksille, joka tuo lisää asiakkuuksia omalle yritykselle. Samalla luodaan verkostoja. Tätä kautta löytyy myös tuottavuus.
Harmaaseen talouteen uppoaa rahaa. Järjestelmä pystyy syyllistämään ihmisiä tästä. Sama kuin yritys haukkuisi asiakkaita, että miksi ette maksa meidän järjettömiä hintoja. Pitäisikö meidän katsoa järjestelmäämme? Me olemme tässä kuitenkin asiakkaita. Systeemi on rankaiseva. Nyt on keksittävä keinoja välttää kaikkea mahdollista. Olisiko järjestelmän mietittävä mikä tässä on vikana?
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
TUTKINNON 1. OSAN TILANNE
Hei Rakentajat!
Olette varmaankin hyvässä vauhdissa jo kehittämistöidenne kanssa. Olette jokainen määritelleet pienen kehittämistehtävänne ns. "lämmittelytehtävän" ja lähettäneet sen Markukselle. Uskoakseni, olette saaneet siitä jo palautettakin häneltä.
Valamossa sovittiin, että viette tämän pienen kehittämistehtävän käytäntöön asti. Tutkinnon 1. osassa pitää osoittaa osaaminen tuotekehitystyön valmisteluasioissa (alkutilanteen kartoitus, tavoite, erilaisten selvitysten tarpeellisuus ym.) Jos teette tutkinnon 1. osan tästä lämmittelytehtävästä, alkakaa kirjoittaa projektisuunnitelmaluonnokseen siinä kysyttyjä asioita ja liittää kehittämistyöhön liittyviä dokumentteja siihen mukaan.
Lämmittelytehtävää teidän ei tarvitse lähettää minulle. Projektisuunnitelmanluonnoksen liitteineen pyydän seuraavien lähipäivien (20.-21.2.) jälkeen lähettämään minulle, jotta voin tarkistaa sen ja sen jälkeen sovitaan tutkinnon osan 1. arviointikokouksesta, mikä ajoittunee maalis-huhtikuulle.
Tsemppiä kehittämiseen ja hyvää joulun aikaa toivotellen
Inkeri

torstai 12. joulukuuta 2013
Kuntoutussuunnitelman laadintaa
Valmentaja, fysioterapeutti ja kuntoutuja laatimassa yhdessä kuntoutussuunnitelmaa ja kuntokorttia. Mietimme miten liitämme kuntoutussuunnitelman/kuntokortin hoito ja palvelusuunnitelmalle. Päätimme kokeilla muutamalla kuntoutujalla, että fysioterapeutti kirjaa hoito ja palvelusuunnitelmalle, jonka valmentaja on kuntoutujan kanssa tehnyt aiemmin, otsikon kuntoutussuunnitelma alle ne yhdessä sovitut asiat jotka kuntokorttiin kirjataan. Erillinen kuntokortti laitetaan kuntoutujan huoneen seinälle, mistä jokainen näkee, mistä asioista ja toiminnoista kuntoutuja selviytyy itse ja missä ja miten avustetaan. Tästä on helppo tarkistaa miten kenenkin kohdalla menetellään. Kunnon kohotessa kuntokorttia päivitetään. Miltä kuulostaa? Jos tämä toimii niin otetaan laajempaan käyttöön.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Kukkaterveiset
Tänään sain iloisia ilmeitä ja ihmetystä aikaan viedessäni kukkatervehdyksiä kotihoidon asiakkaille. Moni oli aivan ihmeissään moisesta. Kerroin heille, että ihmiset olivat näin halunneet muistaa kotihoidon asiakkaita, Kukka- ja hautauspalvelu Henriikan avustuksella. Hyvän joulun toivotukset kaikille. Tästä voisi tulla mukava tapa muistaa vähäosaisia ja yksinäisiä vanhuksia. Itsellekin jäi mukava tunne.
Linnunlaulun päivätoiminnan tontut
Teimme päivätoiminnassa Joulupukin apulaisia, koivutonttuja. Isoja ja pieniä. Pienet tontut ovat miesten kädentatoja ja isot tontut valmistui naisten kädentaitojen toimesta. Isommat tontut nimiäänestyksen jälkeen ristittiin Taavi-tonttu ja Miina-muori sekä apulaisen nimeksi Ilona |
Sisällä tontuilla on oma tonttukylä. |
Taavi-tonttu ja Miina-muori tarkkailevat ja vartioivat ulkona päivätoiminnassa käyviä asiakkaita. |
Palautekysely ja seuraavat lähipäivät
Hei Rakentajat!
Seuraaville lähipäiville 20.-21.2. menemme Kielorantaan, Hämeenlinnaan. Kyseessä siis yön yli -reissu ja kotiin lähteminen illalla ehdottomasti kielletty! Laittakaa päivät kalenteriinne ylös. Palveluinnovaatioiden maailmaan meitä johdattelee silloin Mika Kortelainen.
Saunottelu ja paljuttele -kamppeet mukaan!
Päivien aikana katsomme kehitysaskeleidenne etenemisestä. Tätä varten valmistele TASAN 100 sekunnin esitys/puhe omasta tuotekehitystyöstäsi tai tekemästäsi kehitysaskeleesta. Voit kertoilla tuotekehitystyösi onnistuneista, tai tulevista onnistuneista tuloksista.
Käykää myös vastaamassa lyhyeen palautekyselyyn Rentolan päivistä!
Vastaamaan pääsee tästä linkistä >
Nähdään viimeistään helmikuussa!

![]() |
Kieloranta |
Ihaillen
Hei dreamteamilaiset,
olen Siivosen Päivin tunnuksilla blogissanne. Mahtavaa........ jatkakaa samaa tahtia. Josko joskus saisimme vielä Linunlaulullekin oman blogin...tehän siihen nyt rakennatte tietä meille kaikille. terv Merja K
Valmentaja työssään
Linnulaulun ryhmäkoti Metsäpolun hoitajat osallistuvat lyhytaikaishoidon ja VIP kuntoutujien ( valmenna itsenäisesti pärjääväksi ) kuntosaliharjoitteluun joka päivä. Hoitajat toimivat kuntosalilla fysioterapeutin kanssa apuohjaajina avustaen kuntoutujia. Näin saadaan tehokkaasti hyödynnettyä koko salivuoro. Laitteiden käyttö tulee myös tutuksi ja sitä kautta käyttö turvalliseksi.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Hoitajasta Valmentajaksi!
Roolivaihdos Hoitajasta Valmentajaksi lähempänä kuin kauempana. Linnunlaulussa hoitajat aloittaneet apuvalmentajana fysioterapeutin kanssa kuntosaliryhmissä. Jokaisen ryhmäkodin kuntosalivuorolla mukana yksiköstä myös hoitaja. Tulee hoitajallekin laitteet tutuiksi, voi mennä salille asukkaan kanssa...hmm... vaikka yöllä, jos ei nukuta
Linnunlaulun vastaisku työvaatetukseen
Yöhoitajalla asukaslähtöinen työvaatetus.
Rennoissa vaatteissa viihtyy työtekijä päivälläkin.
Terveisin: Tarja, Linnunlaulu / Kissankello
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Mistä vanhuksesi unelmoi, kiunka onnellinen hän on?
"Kun saisi olla tässä kunnossa eikä tarvitsisi kotoa joutua loppuajaksi sairaalaan." Näin kuului lausahdus kun kysyin mistä vanhukseni unelmoi. Lähes kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä, onnellisiakin nykyiseen elämäänsä. Moni toki haavailee että lapset asuisivat lähempänä ja heitä ja heidän lapsiaan näkisi useammin. Joku haaveilee vielä lomamatkasta, joku siitä että pääsisi näkemään miltä kirkko näyttää remontin jälkeen. Monenkin haaveet ovat pienehköjä, ihan toteutettavissa olevia.
Onnellisuutta ja unelmointia
Kysyin asukkailta heidän unelmistaan ja kuinka onnellisia he ovat. Käsitän vasta nyt, kuinka laaja käsite onnellisuus on. Onnelan asukkaat ovat onnellisia mm. siitä, että pystyy melko hyvin vielä liikkumaan itsenäisesti, että on omaisia jotka käyvät vierailulla, että on paikka, jossa voi asua.
Yksi unelmoi siitä, että saisi hyvän loppuelämän, eikä tarvitsisi turhaan kärsiä. Toinen unelmoi siitä, että pääsisi mahdollisimman pian pois täältä. Viimeisin "unelma" tuntuu niin karulta, mutta silti toisaalta ymmärrettävältä.

Yhdessä arjen askareissa
Valamon jälkeen mielessä oli hienoja visioita, kuinka otan asukkaan mukaan päivittäisiin arjen askareisiin. Antaisin tehdä hänen vointinsa ja kuntonsa mukaan kaiken sen minkä hän pystyy tekemään.
Paluu arkeen on ollut kuitenkin karu. Oikeasti olen joutunut tekemään töitä, että sain edes pienen hetken puuhata asukkaan kanssa pyykinpesutehtävissä.
Ilo ja tyytyväisyys tässä pienessä askareessa oli asukkaalla silminnähtävää. Ja miehet kun yleensä tykkää kaikenlaisista koneista, ei pyykkikone muodostanut poikkeusta. Nappien painaminen ja koneen päälle laittaminen oli miehelle hauska kokemus!
Ai niin, melkein unohdin. Viikkasin erään rouvan kanssa heti Valamon jälkeen edellisessä postauksessa mainitsemiani vihreitä ruokaliinoja. Pinosta ei tullut niin suora ja sileä kuin hoitajan tekemänä, mutta so what??!! Mukavaa silti oli puuhata yhdessä. Se on pääasia.

Ihanaiset ruokaliinat
Hoitamilleni vanhuksille tilattiin juuri upeita, vihreitä kaiken peittäviä ruokaliinoja. Takana on oikein monta tarralappua, jotta sen voi säätää oikean kokoiseksi.
Identiteettimurhaamisen lopettaneena en vain ole käyttänyt liinoja. Matonkuteitako niistä tekisi? Kertokaa, jos tulee hyviä ideoita mieleen jatkojalostuksen suhteen:))
Unelmointia
Kyselin muutamalta asukkaalta mistä hän unelmoi. Eräs mies sanoi haaveilevansa pääsystä kotiseudulle. Hänen lapsuudenkoti jäi rajan taakse Karjalaan, Kirvuun. Hän kertoi ikävoineensä koko elämänsä sinne takaisin. Tuollaista ikävää minun sukupolvi ei voi edes ymmärtää. Mies on joutunut jättämään kaiken taakseen alle kymmenen vuotiaana ja kohtaamaan pelottavan tulevaisuuden osin erillään läheisistään. Kipeitä asioita!
Rouvahenkilö puolestaan ei oikein osannut nähdä elämässään enää unelmia. Hänen puolisonsa menehtyi hiljattain ja suru on vielä pinnassa. Hän sanoi olevansa onnellinen, jos hoitajat ovat iloisia. Jäin miettimään tuota lausetta. Työni on ollut viime aikoina melkoisen raskasta. Olen siitä huolimatta pyrkinyt tartuttamaan hyvää mieltä asukkaisiin, koska ei työn raskaus ja haasteet heidän syytään ole. Jos omalla käytökselläni voin tuoda iloa ikäihmisen elämään, hyvä niin.
Kysyessäni kuinka onnellisia hoidettavani ovat elämänikäiseen parhaimpaan verrattuna, heistä monikaan ei kysymykseen osannut vastata. En tiedä, enkö vain osannut esittää sitä riittävän selkeästi. Vai tekeekö vanhukselle kipeää muistella sitä elämän onnellisinta aikaa, joten he eivät kyenneet vastaamaan siihen...

lauantai 7. joulukuuta 2013
Identiteettimurhasta
Kotihoidon asiakas oli tosi tyytyväinen kun sai katsoa itsenäisyyspäivän vastaanottoa kaikessa rauhassa, sekä tuntemattoman sotilaan ilman mitään ulkopuolelta asettettua aikataulua, glögiä nautiskellen silmät loistaen. Sänkyyn oli hyvin päässyt omin avuin. Juhla tampereella oli asiakkaan mielestä upea, näyttävä tapahtuma.
Kiinnitän jatkossa vielä paremmin huomiota juuri siihen, ettei kaikkea tarvitsisi niin aikatauluttaa ja tehdä niinkuin on aina tehty, kuuntelen asiakasta ja toteutan toiveita aina kun siihen vaan on mahdollisuus.

tiistai 3. joulukuuta 2013
Identiteettimurhaamisen lopettaminen!
Omalta osaltani lopetin turhat yölliset kurkistushoidot. Lisäksi jos asukas haluaa nousta sängystä ennen klo 4, niin siihen annan mahdollisuuden, enkä käännytä takaisin sänkyyn.
Identiteettimurha!
![]() |
Pidin puoleni ja näin pidemmälle. Kannustin asukasta luopumaan tästä, jota hän ei oikeasti tarvinnut! |
maanantai 2. joulukuuta 2013
Dream Team Rakentajat: Väliaikatietona kirjoittelen tässä kuulumisia yöklubi..
Dream Team Rakentajat: Väliaikatietona kirjoittelen tässä kuulumisia yöke...: Yöklubitoiminnasta Timontalossa on nyt sitten nähnyt tässä kontektissa ns. kuunvalon ja saanut arvoisensa aloituksen. Tästä on hyvä jatkaa. Vielä täytyy selvittää yökiertojen pakollisuutta yhdessä Timontalon johtajan ja lakipykälien/työsuojeluviranomaisen kanssa. Osalla asukkaistamme (jotka vielä kykenevät itse kommunikoimaan ymmärrettävästi) yökierroista onkin sovittu, että mihin aikoihin he haluavat että huoneessa käydään katsomassa että onko kaikki hyvin? Työtovereissani yökierroista luopuminen kokonaan herätti kauhistuneita reaktioita ym. Ainakin ns. turhat yökierrot saavat ainakin jäädä omalta osaltani, mutta asukkaissamme on monta sellaista joiden fyysinen terveydentilakin pelkästään asettaa kierroille tarpeen. Katsotaan miten yökiertoja voidaan Timontalossa vähentää ilman että lakia rikotaan tai asukasturvallisuus vaarantuu yön aikana? Yöklubitoimintaa aiomme yhdessä tiiminä kehittää jatkossakin ja luvassa on ainakin minun ollessa yökkönä -kehittyvä rentoa yöklubia sydämellä.
ONNELLISUUS
Asiakas kertoi olevansa onnellinen koska elämä on kaikesta huolimatta mennyt hyvin, ilot ja surut on kuuluneet elämään. Elämä täyttynyt työstä, arjesta maalla. Ei siinä kuulema mietitty onnellisuutta tai haaveiltu.Nyt ei enää kannata haaveilla... Mikään ei kaduta. Onnellinen lapsistaan ja juttuseurasta. Tämän hetken elämän arvosana oli 7-8 riippuen päivästä. Niinä päivinä kun ei osannut ratkaista ongelmaa arvosana laski.
KYLÄSSÄ
Tässä eräänä aamupäivänä menin sovitusti kylään pariskunnan luokse. Ovelta jo tuoksui ruoan tuoksu. Hellan ääressä touhusi isäntä punaisessa rimpsuessussa pitkät kalsarit ja villasukat jalassa ja olihan se aluspaitakin päällä. Emäntä neuvoi vieressä ja kotoisa kinastelu oli käynnissä suolan käytöstä. Minä toimin sitten maistajana. Ja nam.
Seuraavalla kyläkerralla isäntä laski leikkiä ja kertoi vitsejä, sivulauseissa mainitsi kuitenkin että joutaisi jo pois kun ei enää virkaa ole täällä.Fyysinen kunto oli heikentynyt. Elämä oli ollut sosiaalista tanssin myötä, mutta jalat ei enää tanssiin taipuneet eikä happi riittäny.t Sisältö elämältä hävinnyt. Muutama viikko rimpsuessu tapaamisen jälkeen isäntä kuoli. Nyt emännän kanssa muistellaan ja katse on tulevaisuudessa.

Ja sitten vielä, viikkopalaverissa sovimme, että lopetamme yölliset kurkistuskäynnit, asukkaalta kysytään haluaako hän, että yöllä hoitaja käy huoneessa, toisille tämä tuo turvallisen olon.
Onnellisuudesta..
Muutaman asukkaan mietteitä onnellisuudesta: " kun omaisilla, lapsilla ja lastenlapsilla on asiat hyvin, se tekee minut onnelliseksi." " kun hoitaja hymyilee minulle, se tekee minut onnelliseksi". " kun pystyisi vielä itse matkustamaan, olisi rahaa, vaikka Pariisiin, se olisi onnellista".
Onnellisuus ja unelmat :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)