Hyvä mieli ja yhteisöön kuulumisen tunne voi tulla hyvin pienestä...

Opettelemme täällä intervalliyksikössä asiakkaidemme kanssa kuinka saisimme toteutettu aktiivista ja mielekästä elämää ihan arkisista asioista lähtien. 

Meillä ei ole mitään listoja siitä kuka syö ja juo mitäkin, hoitajat jaksavat kysellä (välillä asukkaiden kyllästymiseen asti) jokaiselta mitä minäkin päivänä maistuisi, mieliteot pyritään toteuttamaan parhaan mukaan. Toki jokaista kannustetaan toteuttamaan mielihalut itsenäisesti esille laitetuista tarjoiluista. 

Arkisin käymme syömässä lounaan palvelukeskuksen ruokalassa, tällöin jokaiselle tulee hiema lenkkeilyä ja maiseman vaihtoa päivään, saataapa siellä tavata tuttujakin. Hoitajat ovat sopineet että kannustavat kaikkia joilla voimaat riittää osallistuumaan ruokansa valintaan tiskiltä.

 

Päivällisaikaan tarjoillaan ruuat pöytiin omassa yksikössämme, mutta tässäkin hoitajat ovat halunneet että valinnan vapaus säilyy ja näin ollen pyrkivät kattamaan ruuat tarjoiluastioissa pöytiin. Jokainen saa ottaa mieleisensä annoksen ja jos ei onnistu niin välillä vierustoveri auttaa tarjoilussa.

Useasti myös tiskit löytävät keräyskäryyn ja jopa tiskikoneeseen asti asiakkaiden toimesta, myös pöydät tulee pyyhittyä ja lattiat lakaistua.

Itse olen huomannut sen, että kun asikkaille antaa tilaa ja mahdollisuuden toimia itsenäisesti ja yhdessä muodostuu toisilleen tuntemattomistakin ihmisistä yhteisö. Mielestäni oikeus auttaa ei ole pelkästään hoitajilla, tarpeelliseksi tunteminen on yksi ihmismielen perustarpeista. Kun eletään yhdessä asiakkaiden kanssa arkea, annetaan mahdollisuus jokaiselle toteuttaa itseään. Hoitajan tehtävä ei ole olla jokaisessa välissä käsinensä eikä tarvitse jokaiseen asiaan puuttua. Pitämällä silmät ja korvat auki ja olemalla läsnä luodaan turvallinen ilmapiiri, jossa jokainen voi kokea itsensä tärkeäksi ja osaksi yhteisöä. 

Hoitajana saan suuren onnistumisen tunteeen itsellenikin kun voin huomata asiakkaan auttaessa toista ylös tuolista molemmin puolisen onnistumisen kokemuksen ja hymyn tai kun ruokailu pöydässä sujuu täysin asiakkaiden keskinäisellä vuorovaikutuksella ja itse voin samaan aikaan keskittyä rauhassa pitämään omaa ruokataukoa. 

Aina ei tarvitse myöskään olla äänessä, vaan voi antaa asioiden tapahtua omalla painollaan. Tällöin voi oppia yllättäviä asioita asiakkaiden toimintatavaoista ja tottumuksista, itse olen törmännyt siihen että useimmilla on "halu" miellyttää ja vieraskoreutta jolloin pienelläkin sanomisella voi olla vaikutusta siihen mitä ja miten asiakas toimii. 

Siispä kun halutaan antaaa asiakkaillemme ihmisarvoinen elämä niin opetellaan hieman luopumaan siitä hoitajaroolista niissä asioissa joissa voidaan olla ihan vaan ihmisenä, osana yhteisöä yhdessä asiakkaidemme kanssa. 

Istutaan hiljaa tässä, ei siinä sen enempää
ja ollaan elämässä
ajatukset ilmaan jää.
Sinä tiedät ja minäkin tiedän, mikä on tärkeää.
Istutaan hiljaa tässä
ei siinä sen enempää.
Älä kysy, en osaa vastata kuitenkaan.
Sinä sen jo tiedät ja minäkin kohta
Tämä hetki on tärkeää.
Istutaan hiljaa tässä, niin aikakin pysähtyy.
Sinä tiedät ja minäkin tiedän
Ei tässä sen enempää.

 - Heli Pukki-